tiistai 17. tammikuuta 2017

Vesijärvellä 13.1.

Suurahvenpilkkiä edeltävänä päivänä kävin vielä pilkillä Enonselällä. Tarkoitus oli lähinnä testailla välineitä ja harjoitella lisää kaikuluotaimen käyttöä. Lisäksi kokeilin vähän aikaa uusia värikoukkuvapoja, joilla oli tarkoitus pilkkiä sunnuntain seuraottelussa.

Kairasin siis aamusta kolme reikää Messilän rantaan ja kokeilin nousisiko siitä jo pikkuahvenia. Vähän viiveellä kalat heräilivät, mutta loppujen lopuksi taisin saada yli 10 ahventa jokaisesta reiästä, kun pilkin reiät useampaan kertaan. Sen verran tuntumaa sain värikoukkuvapoihin, että totesin vavat erittäin tunnokkaiksi. Kärjet näissä vavoissa ovat selvästi notkeammat kuin mihin olin tottunut, mutta ihan hyvin touhu tuntui onnistuvan.

Seuraavaksi painelin selkävesille kohti Häyhtöä, ja jo toisesta reiästä alkoi nousemaan filekoon ahventa. Sama toistui parilla muullakin reiällä. Kala vaan tuntui olevan turhan pientä, eikä kaiun mukaan isompia alla ollutkaan. Morriin sain aikaan jonkunlaista syöntiä, ja parhaimmillaan ahvenen sain 9m vedestä vain 2m jään alta. Käytin kahta eri morria, 5mm mustaa morria ja 5mm kultaista. Suurta eroa en huomannut kalantulossa, mutta kulta vaikutti hieman paremmalta. Tasuria en viitsinyt kauheasti uittaa, kun isompaa kalaa ei alueella edes näyttänyt olevan.

Lähdin parilta alueelta etsimään isompia ahvenia, mutta niitä ei löytynyt. Yhdessä jyrkässä penkassa oli paljon ahventa, mutta sekin söi tosi huonosti ja oli pientä. Pikkuhiljaa "luovutin" ja menin takaisin nostelemaan kalaa siitä mistä aiemminkin sain. Muutaman reiän pilkin ja kalaa tuli samaan tahtiin kuin alueelta aiemminkin. Yhteissaldo oli noin 5-6 kiloa ahvenia, mutta isoin vain 210g.

Keli oli vaihteeksi aika synkkä
Tästä penkasta ei noussut kuin pikkuahvenia ja särkiä

Ihan sopivan verran filekalaa tuollakin onkimisella nousi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti