sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Nastolan Ruuhijärven treeni 6.1.

Tätä edellisen päivän pidin jäältä taukoa ja keskityin morrien ja värikoukkujen valmistukseen, kun ilma oli aika viileä enkä viitsinyt toista päivää peräkkäin palella.

Loppiaisena oli tarkoitus mennä Porvooseen kisoihin, mutta kisat peruttiin pakkasen takia. Pitkään sitten jahkailin minne menen pilkkimään, ja vasta aamulla taisin tehdä lopullisen päätöksen mennä uudestaan Ruuhijärvelle. Sen verran ensituntumalta järveen tykästyin ja turhan suppeilla alueilla pystyin pilkkimään keskiviikkona. Mukaan otin pelkästään värikoukkupilkkejä. Uitossa oli esim. JK:n ja Vimin pilkkejä.

Perjantaina pilkin pelkästään eri paikoissa kuin keskiviikkona. Jo muutaman reiän jälkeen löysin uudesta paikasta kaloja, ja kaksi reikää peräkkäin antoi hyvin kalaa. Kala oli ihan hyvän kokoista ja suurin oli 166g heti aloituspaikalta. Näiden reikien jälkeen tuli vielä kaloja harvakseltaan, ja sitten pidempi väli täysin tyhjää. Lopulta osuin kalaisaan kohtaan, joka kuitenkin osoittautui yhden reiän ihmeeksi, kun ympäriltä ei nykäissytkään.

Keli oli kirkas ja lunta 2-5cm, aika lailla lentokeli. Jäätä n. 20cm.


Seuraavat parikymmentä reikää antoivat vain muutaman yksittäisen ahvenen. Yhdessä rannassa oli vähän laikkua, ja ekasta reiästä heti 3 ahventa, mutta muuten oli jälleen tyhjää. Noin 50m päästä lumisesta kohdasta löytyi kuitenkin reikä, josta alkoi heti tulemaan n. 60-70g ahvenia. Vaan sen reiän jälkeen oli taas pitkä väli tyhjää...

Seuraavaksi saavuin eräälle kivikolle, jonka ympäristöstä sain useammasta reiästä kaloja, mutta etupäässä siinäkin sai pilkkiä tyhjää. Sen jälkeen tein reilun kokoisen lenkin erään saaren kupeeseen ja kokeilin parit kivikkoiset rannat ja matalat kohdat...ei nyppyäkään tällä lenkillä!

Kello alkoi olla jo yli 14 ja keli alkoi käymään turhan viileäksi. Päätin kuitenkin pikaisesti kokeilla vielä yhden paikan. Heti eka reikä joka osui noin 3m veteen antoi heti hyvin kalaa. Seuraava reikä samaan "linjaan" matalampaan ja sama homma, kalaa tulee ja hyvää tahtia. Koko oli pienempää kuin muualla, mutta kyllä tuollaisestakin painoa kertyy. Lähialueelta löytyi lisäksi vielä useita kalaisia reikiä.

Päivän saldo oli 79 ahventa / 2,9 kiloa, joten keskikoko samaa 35-36g kuin edelliselläkin kerralla.

Tässä molempien treenipäivien isoimmat ahvenet...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti