tiistai 23. helmikuuta 2016

Seuraottelu Lempäälän Mäyriässä 20.2.

Lauantaina oli jälleen kilpailut sellaisella alueella, jossa en ollut koskaan ennen pilkkinyt. Toisaalta kyseessä oli periaatteessa kotivesi, kun kisattiin Pyhäjärvellä. Mäyriästä olen toki monesti kisoihin lähtenyt, mutta ikinä ennen en ollut pilkkinyt Kierimonsalmen lähemmällä puolella. Nyt kilpailualue oli pieni, oikealle pääsi karkeasti kilometrin ja vasemmalle kaksi kilometriä.

Seuraottelussa olivat siis mukana Lempäälän Pilkkimiehet, Linnavuoren Urheilukalastajat ja Vammalan Urheilukalastajat. Edustin tällä kertaa Linnavuorta (LUK). Kilpailuaika oli 9-13 + paluuaika.

Aloitin erään pintakiven läheltä reilun kilometrin päästä lähdöstä, mutta eipä tullut merkkiäkään kaloista. Muutamia reikiä kairailin matkan varrelle, kun lähestyin kisan takarajaa. Ensimmäiset 4 ahventa iski värikoukkuun aivan likeltä takarajaa, toisesta reiästäni. Tulivat aivan peräkkäin, mutta lähialueelta ei tullut yhtään ahvenia lisää. Alueella oli muistaakseni myös 4 muuta kisailijaa, eivätkä muutkaan näyttäneet saavan oikein mitään.

Luovuin tuosta alueesta melko aikaisin, ja juoksin takaisin kohti lähtörantaa, muutaman sadan metrin päähän tein muutaman reiän tuloksetta. Tämän jälkeen päätin mennä alueelle, joka jo kartalta katsottuna näytti potentiaaliselta ahvenpaikalta. Kivikkoa, mutta yli 3m syvyistä vettä lähistöllä. Kisailijoita siellä oli paljon, mutta eipä vaikuttanut olevan syöntiä sielläkään. Yksittäisiä ahvenia porukka nosteli, mutta itse en ensimmäisiin muutamiin reikiin saanut kuin pari ahventa.

Sitten kokeilin vaihtaa värikoukun pelkkään morriin ja sainkin muutamia ahvenia sillä. Kokoluokka vaan oli surkean pientä noin 10g. Lähialueen rei'istä en kuitenkaan saanut juuri mitään. Päätin siirtyä kauemmaksi rannasta kokeilemaan vanhoja reikiä alueelta, jossa oli jo melko paljon reikiä. Sain yhteensä vajaat 10 ahventa, yksi yli 50-grammainen ja muuten melkoisen pieniä.

Tuon jälkeen huomasin, että porukka oli alkanut ryhmittyä enemmän tietylle alueelle, joten ei muuta kuin sinne päin. Ekasta reiästä nousi reilut 5 ahventa. Sen jälkeen totesin olevan turhan syvää värikoukulla pilkkimiseen (n. 3,5m) ja vaihdoin tapsivälineisiin. Tuon jälkeen oli taas tyhjää jonkin aikaa, kunnes osuin oikein kunnon ahvenparveen ja noin nelinkertaistin saaliini 15 minuutissa. Pari kiloa ahventa nousi samasta reiästä ihan "sukkana", ja kokoluokkakin oli keskipainolta ainakin melkein 30g.

Vierestä tuli vielä pari noin 20 ahvenen putkea, mutta sitten meni hakemiseksi jälleen. Yksittäisiä ahvenia koko loppuaika lukuunottamatta yhtä noin 30 ahvenen putkea. Sitä tuli ehkä liikaakin rei'itettyä viimeisen tunnin aikana jo rei'itettyä aluetta. Olisi varmaan paremman saaliin saanut kiertämällä aktiivisesti vanhoja reikiä.

Kisan viimeiset reilu 2 tuntia (jolloin melkein kaikki kalatkin tuli) käytin vaihtelevasti syöttinä silmää, kärpäsentoukkaa ja surviaisia. Pidemmät kalaputket ongin silmällä, ja syönnin hiivuttua ronkin vielä epäaktiivisemmat ahvenet toukilla.

Saaliini 5020g riitti miesten sarjan voittoon ja koko kilpailun 2. suurimpaan saaliiseen. VUK:n Eeva Huhtala sai 510g suuremman saaliin. Veteraanisarjan voitti Arto Särkikoski reilun 4,5kg:n saaliilla.

Yleisessä sarjassa myös sijat 2-4 menivät LUK:n miehille 3kg molemmin puolin olevilla saaliilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti