maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ratinan laituripilkit 26.4

Blogi on viettänyt hiljaiseloa parisen kuukautta, kun aikaa ei ole koulun vuoksi yksinkertaisesti kirjoittelulle juuri ollut. Myös koko kevät on ollut melko hiljaista aikaa kalalla käynnin suhteen, mutta nyt kesäloman alettua on varmasti enemmän aikaa sekä kalastukselle että kirjoittelulle.

Vähän joutuu jo kaivelemaan muistilokeroita, mutta tässä vielä päivitystä kevään kolmannesta laituripilkkikisastani, joka jäi myös viimeiseksi kevätkisaksi. Syksyllä tulen varmastikin jälleen ainakin muutaman kisan käymään.

26.4 pidetyn kisan aikana satoi jonkun verran vettä ja myös kävi tuuli. Ainakin osittain tästä syystä myös osanottajamäärä jäi varsin alhaiseksi, muistaakseni hieman alle 20 osanottajaa. Laiturin rantaosuus rajattiin kisasta pois edellisviikon tapaan.

Arpaonni oli tällä kertaa kohdallaan, ja sain reunapaikan rannan puolelta. Ahventa alkoikin heti nousta, mutta ei mitään hurjaa tahtia. Syöntiä jatkui reilut 2 tuntia: välillä syönti kiihtyi ja välillä hiipui, mutta täysin tyhjää ei ollut. Muutama särki tuli ahventen sekaan, mutta ei kovin montaa. Vieressä pilkkineet näyttivät saavan särkiä enemmän. Edelliskisoissa sain pelkän morrin toimimaan huonomman syönnin hetkinä, mutta tällä kertaa en saanut pelkästä morrista mitään apua kalantuloon, vaan tapsilla tuli kalat mitä oli tullakseen.

Kisa päätettiin supistaa 4 tunnin sijasta 3 tunnin kisaksi sateisen kelin vuoksi. Muutama huonommin sateeseen varautunut osanottaja jättikin leikin kesken jo alle 2 tunnin jälkeen. Näin ollen tynkäkisasta tuli yhä enemmän tynkäkisa. Kalantulo omalla kohdallani lakkasi kuin seinään reilun 2 tunnin jälkeen, ja näin kävi myös vieressä pilkkineille, jotka siirtyivät pois. Itse päätin jäädä, kun kerran reunapaikan oli kerrankin arvonnassa saanut. Tuo päätös kannatti, sillä hetki muiden pois lähtemisen jälkeen alkoi kalaa tulla ihan hyvää tahtia vähän aikaa. Aivan loppuun asti syönti ei kuitenkaan kestänyt, vaan viimeinen kala tuli viitisen minuuttia ennen kisa-ajan päättymistä.

Saaliini riitti tiukassa kisassa toiseen sijaan, kun vierestä voitettiin vain 26 grammaa suuremmalla saaliilla. Vain muutama miesten sarjalainen ylitti 2kg rajapyykin, naisten sarjalaiset jäivät selvästi 2 kilon alapuolelle.

Mutta tässä kärkikaksikon saaliit, kun pidemmälle ei ole muistikuvia:
1. Arto Särkikoski 2932g
2. Atte Mustalahti 2906g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti