tiistai 3. maaliskuuta 2015

Maajoukkuekarsinta, 28.2

Lauantaina ajeltiin Hirvaskankaan ABC:lle maajoukkuekarsintaan neljän hengen voimin. Minun lisäksi kisaan lähti isäni, Jouko ja Nico. Siellä jaettiin jälleen kilpailualueen kartta syvyysmerkintöineen. Järvi oli Uuraisilla sijaitseva Kyynämöinen, jolle ajeltiin noin 20-30km Hirvaskankaalta. Kisassa täytyi tappaa kalat välittömästi, kun ne ylös nosti.

Etukäteistiedot järvestä olivat ennen kisaa seuraavanlaiset:
-Koko järvi käytössä
-Järven pituus noin 5km, leveys 1km
-Erittäin ruskea vesi
-Huono ahvenkanta

Melko perinteinen karsintavesi oli siis kyseessä, tosin sillä erolla että vesi oli kirkkaan sijasta ruskeaa ja oletetut kalamäärät vähän normaalia pienempiä. Itse olin ihan mielissäni siitä, että kisattiin ruskeavetisellä järvellä, kun itse olen mielestäni parempi pilkkimään ruskeissa kuin kirkkaissa vesistöissä. Ruskeavetisillä järvillä kun ahven tuppaa olemaan aina matalassa max 4 metrin vedessä, kirkasvetisillä järvillä voi kala olla periaatteessa missä tahansa.

Autot parkkeerattiin läheisen koulun pihaan/uimarantaan, ja ennen kisan alkua tosiaan paikallinen mies sanoi, että alueella oli jokunen aika sitten pilkitetty koululaisia ja kukaan ei ollut yhtään kalaa saanut. Näillä lähtökohdilla lähdettiin etsimään ahvenia...

Kisan lähtöpaikka oli TÄSTÄ.

Syvyyskarttaa kun tutki, niin vaikutti lähdöstä katsottuna olevan suurin osa kalapaikoista oikealla. Miksikö? Paljon lupaavan näköistä matalaa vettä, jossa ruskeavetisten järvien ahvenet usein viihtyvät. Siellä vielä muutamia matalikoita ja kaislikoita...

Valtaosa väestä lähtikin kisassa oikealle, minä myös. Ajattelin, että nyt on tärkeintä paikka, eikä se onko siinä 5 vai 10 henkeä lisäkseni. Taka"rajalle" noin 4km päähän ei näyttänyt lähtevän kukaan.

Aloituspaikakseni valitsin tämän pienen matalikon. Yritin askelilla mitata saaresta oikean etäisyyden, mutta kaksi ekaa reikää lipsahtivat liian syvään 3-5m veteen. Kolmas reikä osui aivan pakan päälle ja vettä oli metrin verran. Kaloja vain ei valitettavasti näkynyt. Pari seuraavaa reikää meni hieman syvempään ja tapahtumia tuli molemmista mukavasti. Laji vain oli väärä, pientä kiiskeä nousi jatkuvasti.

Yli 10 henkeä aloitti kisan Lamposaaren vieressä olevan kaislikon reunasta. Valtaosa väestä hajaantui alueelta saman tien pois, suuri osa jäi saaren pohjoispäähän ja he myös jäivät sinne. Pari kaveria näyttä tuosta Lamposaaren itäpäästä saavan joitakin kaloja, joten kävin myös tarkistamassa tilanteen. No, tämä tilanteen tarkistus kestikin sitten koko loppukilpailun, enkä siitä enää siirtynyt. Väki ympärillä vaihtui, mutta vain pari henkeä oli tuossa lisäkseni lähes koko kilpailun. Kuitenkin sen verran paljon väkeä siine poikkesi, että noin 5 henkeä oli lisäkseni ympärillä koko ajan.

Pari ekaa reikää oli tälläkin kohdalla itselläni vielä tyhjiä, mutta kolmannesta taisi jo jonkunlaista kalatapahtumaa tulla, kun todella pieniä ahvenia otti vaivaisesti morriin. Syönti tosin tuntui paranevan koko ajan, kunnes särjet tulivat ja sotkivat tuon reiän. Vaihdoin takaisin rannempana olevalle reiälle, jossa oli vettä vain 30-40 senttiä, ja kas kummaa siitä alkoi lykkäämään ahventa ihan kunnolla. Harmi vain, että keskipaino ei tainnut ylittää viittä grammaa! Särjet eivät kuitenkaan tässä kiusanneet, ja pilkinkin samalla reiällä varmasti yli puoli tuntia putkeen. Kalaa tuli periaatteessa koko ajan, mutta suuria tartutusongelmia oli kalan pienen koon takia. Alle 3g ahveniakin oli alla paljon. Välineenäni oli siis pienen pieni omatekoinen morri 18 koukulla. Niin kauan käytin tuota välinettä, kunnes morri jäi kiinni avannon reunaan/vesikasviin (en ole varma) ja jouduin loppujen lopuksi vetämään siiman poikki kun muu ei auttanut.

Harmi, sillä loppuajan pilkin nro 16 koukulla ja tartutus oli huomattavasti heikompaa siihen. Eipä tullut enempää nro 18 koukulla olevia morreja mukaan. Eipä ole noin pientä kalaa tullut pilkittyä koskaan, ei edes Lahden Merrasjärvellä!

Loppua kohden kalantulo heikkeni, sillä väki alkoi ryhmittyä yhä enemmän ympärilleni aivan vieri viereen, ja kala alkoi pikkuhiljaa häiriintyä enemmän ja varmaan loppuakin alueelta. Kaloja sain silti loppuun asti ainakin jonkun verran, kun vanhoja reikiä kierteli. Ei osunut kohdalleni kisassa kuin yksi bonuskala, arviolta 200-300g ja sekin pääsi karkuun. Taisin saada kisassa kaksi yli 20g ahventa, eikä yli kymmengrammaisiakaan montaa ollut.

Kuvittelin itselläni kalaa olevan kisan päättyessä noin 1,5 kiloa, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen näytti siltä, että tuosta kyllä jäätiin. Tälle sain vahvistuksen punnituksessa, kalaa jonkin verran alle 1,3 kiloa. Siitä huolimatta tuolla mentiin tuossa vaiheessa kolmen parhaan joukkoon, mikä oli itselleni suuri yllätys. Yksi isompi pussi vielä vaa'alle tuotiin ja näin minusta tuli sitten maajoukkueen varamies 4. sijalla.

Ei tullut miesten maajoukkuepaikkaa vieläkään, mutta sitä varmasti jahdataan niin kauan että sellainen myöskin tulee. Ensi vuonna uutta yritystä. Tämä oli kuitenkin toiseksi paras karsintani sitten nuorten sarjan voittoni vuonna 2006.

Jälkikäteen jos spekuloi, niin ehkä juuri ja juuri olisi tuoltakin paikalta voinut onkia itsensä maajoukkueeseen. Olisi pitänyt olla niitä nro 18 koukulla olevia morreja käytössä alusta loppuun. Muutenkin alueella oli kyllä hieman liikaa väkeä, kuitenkin. Saalis olisi heti ollut muutaman sata grammaa parempi, jos olisi viimeisen tunninin saanut pilkkiä alueella yksinään. Eli sikäli paikkavalintani oli jälleen väärä.

TULOKSET:

Miesveteraanit 55 v. (osallistujat 31 kpl)
1. Neuvonen Jouni Keski-Suomi 2267g
2. Laukkanen Eljas Pohjois-pohjanmaa 2033g
 3. Heiskanen Veijo Kuusamon Uistinseura 1856g
4. Kääriäinen Arto Laukaan Ahvenpojat 1741g
5. Kekki Ahti Tikkakosken Kalamiehet 1362g
6. Kovanen Juhani Kolhon Kalaveikot 1285g
7. Tuominen Raimo Virtain pilkkijät 1196g
8. Matikainen Heikki P-KUK 1100g
9. Viertola Reijo Lieksan Kalamiehet 1065g
10. Tuominen Ilkka Ylä-Keiteleen Koukku 980g
11. Ihanainen Mikko I-PK 933g
12. Grönlund Ari Kaukopään Kalamiehet 845g
13. Huovinen Otto Pohjois-Karjala 840g
14. Poutanen Vesa Lappeenrannan UK 812g
15. Hytönen Kalervo Ylä-Keiteleen Koukku 770g
16. Kortelahti Ari Kolhon Kalaveikot 687g
17. Mononen Sakari JO-93 663g
18. Karttunen Kalevi Outokumpu P-Karjala 659g
19. Närhi Unto Laukaan Ahvenpojat 599g
20. Kerkelä Hannu Tikkakosken Kalamiehet 572g
21. Kokko Pekka KKV 552g
22. Lappi Esa Pielaveden Pilkkijät 546g
23. Masalin Lauri Ylä-Keiteleen Koukku 531g
24. ? 337g
25. Markkanen Jarmo Suonenjoen TO 282g
26. Turunen Reijo PYVAKA 248g
27. Kronqvist Tuomo Ki-Va 199g
28. Hovatov Tapani 159g
29. Kurki Tapani Varkaus 43g

Miehet (osallistujat 45 kpl)
1. Lyömiö Markus 1885g
2. Lamberg Eino-Matti I-PK 1876g
3. Issakainen Mika PKUK 1730g
4. Mustalahti Atte Lahden Kalaveikot 1273g
5. Soikkeli Jouko VUK 1102g
6. Varis Timo Viitasaaren Kalakaverit 1089g
7. Korhonen Niko Ylä-Keiteleen Koukku 1039g
8. Kukkonen Markku Pupi 1018g
9. Halttunen Otto Ylä-Keiteleen Koukku 976g
10. Kovanen Mikko Kolhon Kalaveikot 958g
11. Kortet Raine PKUK 944g
12. Purojärvi Atte I-PK 922g
13. Piironen Kalle AVAK 916g
14. Malinen Janne KKV 899g
15. Pollari Marko Ylä-Keiteleen Koukku 885g
16. Lainejärvi Juha KKV 861g
17. Ilves Marko KKV 750g
18. Mansikkala Harri Pyhäsalmi 742g
19. Taipale Ilkka Saako 726g
20. Häkkinen Teemu Tärppi 722g
21. Heinänen Pekka I-PK 627g
22. Kuusinen Marko Viitasaaren Kalakaverit 626g
23. Pesonen Ville VAPA Varkaus 588g
24. Lampinen Jussi I-PK 567g
25. Väänänen Mikko MKM 562g
26. Saarela Olli Vieskan Vapakalastajat 550g
27. Neuvonen Toni I-PK 533g
28. Kirjalainen Jari MKM 503g
29. Humppi Sami Saarijärven Kilpaonkijat 499g
30. Sarpola Jarkko Rovaniemen kalam. 466g
31. Holopainen Pasi Outokumpu 404g
32. ? 389g
33. Rossi Jussi Ylä-Keiteleen Koukku 292g

Miesjuniorit (osallistujia 7 kpl)
1. Koivusalo Kalle I-PK 1469g
2. Karppinen Arttu Survarit 631g
3. Kuusinen Jere Viitasaaren Kalakaverit 518g
4. Lappi Janne Pielaveden Pilkkijät 474g
5. Kinnunen Nico Hervannan Kalak. 336g
6. Lappi Ville Pielaveden Pilkkijät 251g
7. Valkonen Antti Vapa Varkaus

 Naisveteraanit 55v. (osallistujat 11 kpl)
1. Kortelainen Raija Pohjois-Savo 1932g
2. Tuominen Vuokko Virtain Pilkkijät 1835g
3. Heiskanen Aila Kuusamon Uistinseura 1540g
4. Veteläinen Raija Kuusamon Uistinseura 1405g
5. Vainio Kaija I-PK 1241g
6. Mansikkala Sanna PYPI 1040g
7. Honkonen Asta TKM 648g
8. Viertola Ritva Lieksan Kalamiehet 536g
9. Aikio Ensi Saarijärven Kaira 455g
10. Räsänen Aila 227g

Naiset (osallistujat 12 kpl)
 1. Paananen Elli Ylä-Keiteleen Koukku 1838g
2. Saarela Elisa Toholammin Pilkkijät 1556g
3. Karhunen Tiina Suonenjoen talvionk. 1183g
4. Lokasaari-Leskiranta EijaToholammin Pilkkijät 1085g
5. Väänänen Jaana MKM 1057g
6. Manninen Tarja PYPI 778g
7. Kaunisto Sirpa PKUK 664g
8. Floor Irma Ylä-Keiteleen Koukku 610g
9. Huttunen Anu Pohjois-Savo 528g
10. Kuokkanen Pirjo Outokumpu 454g
11. Karhunen Päivi PUPI 432g
12. Hovatov Irene 166g

Naisjuniorit (osallistujat 4 kpl)
1. Issakainen Iida PKUK 1764g
2. Hovatov Salla 448g
3. Sarpola Helmi Rovaniemen Kalam. 394g
4. Saarela Hanna Vieskan Vapakalastajat 311g


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti