torstai 1. tammikuuta 2015

Roismalanlahdella

Tänään kävin pikaisesti toteamassa Sastamalan Roismalanlahden jäätilanteen ja tuli kalaakin koitettua noin 15 reiän verran. Kirkon rannasta jäälle ja jäätä oli 5-9cm. Hieman kun ulommas menin niin jää oheni niin piti palata takaisin. Tältä alueelta tokasta reiästä 10-15kpl pikkuahvenia ja ympäriltä ei mitään.

Vaihdoin paikkaa ja kuljin selän ylitse Kaalisaaresta toiselle puolelle lahtea. Jään paksuus vaihteli 6-9cm, paikoin oli ohuempaakin varsinkin railojen kohdalla, joista pulppusi vettä jäälle. Yhden railon kohdalta sain 4kpl nippa nappa perattavia ahvenia peräkkäin. Muuten en saanut tuoltakaan alueelta kaloja.

Pois tullessa kokeilin vielä aivan Kaalisaaren laiturin vierestä ja siitä sain muutamia pikkuahvenia, vaikka alkoi olla jo hämärää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti