sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

SM-pilkki 23.3 2014, Viitasaari, Keitele

SM-pilkki pidettiin tosiaan samassa paikassa kuin viime vuonna. Kisahan siirrettiin viime vuoden kisanäyttämölle siksi, että Hauhon Ilmoilanselän kisa jouduttiin siirtämään.

Viime vuoden paikka Viitasaarella oli vielä tuoreessa muistissa, mutta ajattelin kuitenkin mennä tämän vuoden kisassa eri paikkaan. No tuo osoittautui ainakin jonkin sortin virheeksi. Eeron kanssa juostiin aivan Muikunlahden perälle lähöstä katottuna oikeaan laitaan, eikä sieltä kalaa saatu. Alueella oli pari muutakin pilkkijää, mutta hekin siirtyivät pois kun kalaa ei tullut.

Ei muutakun takaisin lähtöä kohti 1,5 kilometriä viime vuoden paikalle. Tuli siinä heti alkajaisiksi annettua muille puoli tuntia tasoitusta. Vaan eipä tuossa viime vuoden paikalla kalaakaan tuntunut olevan. Muutama pikkuahven sieltä ja muutama täältä. Suurin osa rei'istä täysin tyhjiä. Alueella oli tosi paljon pilkkijöitä, mutta ihan minun lähelläni eli viime vuoden SM-kisan voittopaikalla ei oikeastaan ketään. Porukkaa oli kyllä noin 50-100 metriä lähtöön päin hyvinkin paljon.

Rei'itin kovin odotuksin tuota viime vuoden parasta kohtaa, mutta eipä siinä nyt vain kalaa ollut. Siinä kohdassa on sellainen jännä syvyysmuoto, että hieman madaltuu kun menee kauemmaksi rannasta. Ei varsinainen pakka kuitenkaan. Vajaa 10 reikää siihen ja saaliina yksi pikkuahven.

Porukka veti jonkun verran kalaa aivan kaislikon reunasta, mutta en nähnyt asiakseni enää mennä jo valmiiksi 3-4m välein täyteen reikää tehdylle alueelle. Pyrin etsimään hieman isompaa kalaa vähän ulompaa ja lopulta jotain löytyikin. Kahdesta peräkkäisestä reiästä molemmista pari yli 100g ahventa.
Jäin pyörimään alueelle joksikin aikaa, mutta "isomuksia" ei harmi kyllä enempää tullut. Muutamia sinttejä ja ne eivät kauaksi kantaneet.

Loppuajan ongin vähän matalammasta ja sain pikkuahventa ehkä päivän parasta tahtia. Eipä siinä montaa yli 10g ahventa seassa ollut. Oli selvää, että sijoitus putoaa viime vuodesta selvästi. Kalaa oli 2081g ja 104. sija. Sääli sinänsä, sillä alueelta kyllä ongittiin miesten sarjan vitossija aivan matalasta värikoukulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti