lauantai 15. helmikuuta 2014

Seuraottelu Säkylän Pyhäjärven Mannilassa 15.2

Tänään edustin Vammalan Urheilukalastajia Satakunnan joukkuecupin loppuottelussa, jossa oli neljästä seurasta jokaisesta 8 pilkkijää. Pilkkiaika oli 10-14, menoaikaa noin 20min ja paluu 30min.

Kisapaikka paljastettiin vasta kisa-aamuna, ja se oli otsikossa mainittu paikka. Vähän epäilinkin, että kisa on Pyhäjärvellä, kun se siellä aika monesti on pidetty. Niinpä varustauduin edellisenä iltana lähinnä Pyhäjärveä ajatellen. Toki pari vähän herkempääkin vehjettä oli varalle, jos kisa olisikin viety jollekin pikkujärvelle.

Lähtöpaikka oli tosiaan Mannilan kalasatamasta. Viikko sitten samassa paikassa oli järjestetty Satakunnan Pomo-pilkki, johon siis tavallisesti osallistuu seurojen puheenjohtajat ja sihteerit tai muut hallituksen jäsenet kahden hengen joukkueissa. Sen verran ennen tämän päivän kisaa selvitettiin, että viikko sittenkin oli valtaosa kaloista tullut vielä syvästä jopa 9 metristä asti.

Itse aloitin kisan suunnilleen samalta paikalta kuin mistä voitin kisan reilulla 9 kilolla pari viikkoa sitten. Silloin lähdöstä oli tälle paikalle matkaa 6 kilometriä, nyt alle kilometri. 32 osanottajasta muutenkin reilusti yli 20 pilkkijää heti aloitti tästä syvänteeltä.

Päätin aloittaa samalla systeemillä kuin pari viikkoa sitten, eli kupari-hopea tapsisepe 14g lyhyellä muutaman sentin tapsilla. Vaan vaikeaa oli kisan alku. Kukaan ei näyttänyt saavan lähialueelta kaloja. Lopulta muutamien reikien jälkeen yksi vastustajista sai pari ahventa putkeen ja menin heti kairaamaan samalle alueelle. Yhden ahvenen sain ja siihen lakkasi. Eikä siinä kukaan oikein kalaa saanut. Tein pienen kierroksen ja kokeilin kairailla reikärivin eri syvyyksiin, noin 6 metristä tuli ainoa ahven.

Huonolta alkoi näyttää kalantulo tuolla alueella ja päätin kokeilla olisiko kala siirtynyt rannempaan, ja lähdin kairailemaan Mannilanlahden suulla olevaa saarta kohti ja kävin sen vieressä olevalla pakalla. Hyvän oloista kivikkoa sieltä löytyikin, mutta ei siltikään kalaa. Tuon jälkeen kokeilin muutamilla rei'illä pari kivikkoa muutama sata metriä Sieravuorelle päin, mutta eipä kalaa ollut, vaikka hienoja syvyyden vaihteluita, kivikkoa ja penkkaa oli. Tuli koitettua 1,5-5m syvyyksistä noista paikoista.

Tuossa vaiheessa oli melkoinen epätoivo jo päällä, ja päätin siirtyä takaisin syvään ja tällä kertaa pysyä siellä ja etsiä ne kalat väkisin. Pakko niitä siellä jossain on olla. Tosin päätin kuitenkin ottaa aluksi vakoilutaktiikan, ja katsoa saako joku kuitenkin jossain kalaa. Ja sitten huomasin kolmen hupipilkkijän ryhmän, joista yksi veti tasurilla kolme ahventa peräkkäin ylös. Ajattelin, että kaippa tuolta jostain voisin itsekin kalan saada.

Vettä oli tällä paikalla noin 6,5 metriä, ja ekat reiät olivat tyhjiä. Sitten sitä kala kuitenkin löytyi. Ekaksi samasta reiästä 7 ahventa ja vilkaisu kelloon, muutaman minuutin yli 12. Eli puolet kisasta vielä jäljellä kiskoa kalaa ja reppu lähes tyhjä. Isä myös tässä vaiheessa tuli jo alueelle ja alkoi rei'ittää aluetta. Itselläni oli muutama reikä ekan kalareiän jälkeen hiljaisempaa, mutta sitten sain hyvän putken yhdestä reiästä yli 7 metrin vedestä. Kalantulo aina lakkasi yhtä nopeasti kun alkoikin. Syönti oli varsin hyvää, sillä laitoin tapsiin varsin ison ahvenensilmän ja hyvin otti siihenkin niin kauan kun kalaa tuli.

Pari tyhjää reikää taas tähän väliin, ja sitten löytyikin koko päivän paras reikä. Aivan putkeen noin 3 kiloa ahvenia. Parvi jopa irtosi pohjasta metrin verran, enempää ei kun koitin. Vettä oli tässä jo täydet 8 metriä ellei yli.

Ilo oli kuitenkin kovin lyhytaikaista, sillä kisan vika tunti meni ihan tyhjän kanssa. Taisi tulla kuusi ahventa viimeiseen tuntiin ja vikaan puoleen tuntiin yksi ahven. Aluelle tuli yksi toisensa jälkeen lisää kisaajia ja paikka tuli täyteen reikää hyvinkin nopeasti. Kymmenkunta kisaajaa tälle noin 20x40m kokoiselle alueelle lopulta tuli, vaikka siihen mennessäni ei ollut yhtään kisaajaa sadan metrin säteellä. Hyvin tuo porukka osaa sen katsoa missä Atte kulkee ja koska se saa kalaa. Muut pilkkivät selkä minuun päin ja silti lennähtivät kaikki paikalle puolessa tunnissa. Samalla alueen hupipilkkijät ottivat hatkat alueelta. :D

Vikan puolen tunnin aikana taisi kolmanneksi sijoittunut Juuso olla ainoa, joka sai edes yli puoli kiloa ahvenia tuona aikana tältä alueelta. Juuso kun sai kaloja loppuun saakka.

Vaikea kisa, mutta kaikesta huolimatta päättyi hyvin ja voittoputkikin venyi kolmen kisan mittaiseksi. Huomenna onkin taso muutaman asteen verran kovempi, kun kisataan Hämeen mestaruudesta Siekkisjärvellä Virroilla...

Tosiaan melkein kaikki kalat ongin tapsisepe 14g:lla lyhyen tapsin ja silmän kanssa. Välillä ronkin muutaman viimeisen ahvenen surviaisilla ja muutenkin kokeilin niitä, mutta 70% kaloista tuli silmällä.

Tässä täydellinen tulosluettelo: (VUK= Vammalan urheilukalastajat, RSUK=Rauman seudun urheilukalastajat, TK= Teljän kalastajat, KH= Kalahuovit) Joukkuekisan järjestys: 1. RSUK, 2. VUK, 3. TK, 4. KH

1. Atte Mustalahti VUK 6640g
2. Eero Lavonen RSUK 5040
3. Juuso Ruohonen RSUK 4910
4. Erkki Vuorela RSUK 4455
5. Juuso Kuusela TK 4385
6. Jani Kuusela TK 3590
7. Rauno Mäkelä RSUK 2900
8. Lasse Aallonranta TK 2875
9. Tapio Mustalahti VUK 2730
10. Jouko Soikkeli VUK 2175
11. Esa Huova RSUK 2075
12. Tauno Laine KH 1930
13. Martti Lotsari VUK 1900
14. Seppo Haaparanta KH 1850
15. Reijo Perkiökangas KH 1825
16. Sinikka Mäkinen TK 1710
17. Antti Yliharju KH 1600
18. Jari Virtanen RSUK 1390
19. Teuvo Lavonen RSUK 1340
19. Kauko Savolainen TK 1340
21. Rauno Mustalahti VUK 1225
22. Timo Aimia KH 1180
23. Ismo Salo RSUK 1080
24. Armi Savolainen TK 1020
25. Keijo Myllymaa KH 965
26. Matti Virtanen KH 950
27. Esko Huusko VUK 920
28. Eeva Huhtala VUK 905
29. Timo Mustalahti VUK 640
30. Mikko Virtanen KH 595
31. Jouko Haapala TK 550
32. Jouko Vepsä TK 260





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti