keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Rautavedellä 22.1

Vakipaikoilla tuli käytyä koittamassa. Toissapäivänä kävinkin samalla alueella ja yhdestä reiästä sain silloin mukavan ahvenputken, vaikka muuten olikin heikkoa.

Tänään olin jäällä vähän klo 11 jälkeen, ja suuntasin suoraan samalle kohdalle, kuin mistä viimeksi ahventa sain. Nyt sain muutamaan minuuttiin tästä "samasta" reiästä morrilla 6 vai 7 ahventa, joista yksi noin 200g ja loput aika pieniä.

Ihan läheltä ei kalaa löytynyt, mutta siirryttyäni kolmen metrin vedestä melkein neljän metrin veteen alkoikin heti tapahtua, ja keskipainolta 60-70g ahventa alkoi nousta. Jonkun aikaa ongin pelkällä morrilla, kunnes vaihdoin tilalle Pöystin värinäpilkin tapsilla, jota en ollut uittanut tapsin kanssa varmaan ikinä. Muutaman ahvenen sain, mutta siirryttyäni takaisin pelkkään morriin parani kalantulo heti. Syöttinä käytin sekä kärpäsentoukkaa, että madon palasia. Ja jos morrin väri kiinnostaa, niin käytin tänään kelta-mustaa volframimorrissa ja punamustaa tapsissa.

Tapsiin kun tuli tuonkin verran kalatapahtumia, niin aloitin tapsilla suoraan seuraavat reiät. Tarkistin reiät morrilla ja joistain niistä sain ahvenia ja joistain en mitään. Ei tullut tänään mukaan kuin yksi tapsipilkkivapa, ja päätin kokeilla Pöystin pilkin sijasta Tapsan Saukkoa liukupilkkinä. Tuota pilkkiä olen toistaiseksi käyttänyt todella vähän. Syönti oli sen verran heikkoa, että laitoin noin 20 sentin tapsin.

Tällä sitten sainkin niinkin hyvin kalaa, että morrilla ei saanut mitään sen jälkeen kun oli ensin tapsilla reiän tyhjentänyt. Särkiä tosin tuli välillä riesaksi asti, välillä melkein 10 reiästä ja siinä vaiheessa lähdin aina reiältä pois. Yhdessä kohtaa testasin pientä ketjupilkkiäkin, ja sainkin sillä pari ahventa, kun oikein varovaisesti uitin. Liian raju uitto tuntui heti säikyttävän kalat pois tai ainakaan ne eivät napanneet. No, varovaisen uiton seurauksena sain ketjulla myös noin 400g lahnan, ja sen jälkeen siirryinkin takaisin tapsiin ja pilkinkin tapsilla koko loppuajan.

Tuolta kohtaa löytyi ihan vierekkäin (n. 3m välein kairasin) 7-8 reikää, joista sai ahvenia. Näistä rei'istä sain yhteensä melkein 5kg ahventa. Parhaasta reiästä noin kilon verran, että aika tasaisesti niistä ahventa tuli. Kaikki kalat ongin pohjan läheltä, osan ehkä puoli metriä irti pohjasta.

Kalantulo kuitenkin hiljeni lopullisesti, ja etsin loppuajan vielä uutta kalapaikkaa sitä kuitenkaan löytämättä. Aivan päivän viimeisestä reiästä sain kyllä muutamia ahvenia, mutta suurimmatkin jäivät 70g paikkeille. Tuolla kohtaa oli vettä alle 3 metriä. Siinä otti aluksi tapsiin hyvinkin, mutta värikoukkuun otti vain 2 ahventa kun kokeilin. Tuon jälkeen sain vielä tapsilla muutaman ahvenen.

Päivän saalis oli melko tarkkaan 5,5kg ahventa, isoimmat siinä 200-250g. Ei isoa, mutta jonkunlaiset ruokakalat sentään. Kaippa nämä syönnit tästä vielä paranevat.

Eipä ole oikeastaan koskaan tullut ongittua tapsilla Rautavedellä, mutta näköjään se toimii ainakin tällaisella huonolla syönnillä, kun kala on vieläpä pohjan lähellä. Veikkaisin, että tilanne normalisoituu parissa viikossa ja kala nousee enemmän väliveteen, varsinkin yli 100g ahven. Silloin on vaihtoehdot yleensä tasapainopilkki ja morri. Morri toimii joskus yllättävänkin hyvin välivedessä, kun ahvenet pamauttelevat siihen kiinni jo morrin vajotessa.

Tämännäköinen pilkkipaikka auringonlaskun aikoihin.

Kuvaa saaliista, tosin tuossa näkyy vain päällä olevat tietysti. Isoin ahven oli 312g.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti