maanantai 2. joulukuuta 2013

Pikkujärvellä Lempäälässä

Tänään kävin korkkaamassa aivan uuden järven itselleni. Sen verran tietoa paikasta kuitenkin oli, että ainakin toissatalvena oli ensijäillä tullut hyvin ahventa. Viime talven syönneistä sen sijaan ei ole tietoa eikä aikaisemmistakaan vuosista. Mutta sanotaanko näin, että alle kilometrin mittainen järvi ja lähellä Hervantaa. Tällä kertaa mukaan tuli myös pari morrionkea, joihin aamulla kaivoin matoja syöteiksi lumen ja roudan alta.

Odotuksia ei oikeastaan tähän päivään ollut, kun järven nykytilasta ei ollut sen tarkempaa tietoa eikä kalapaikoistakaan. Sen tiesin, että värikoukku on ainakin joskus kelvannut. Niimpä aloitin itse värikoukulla. Vaan eipä näkynyt kaloja. Olin kiertänyt 20-30m välein kairaillen jo 2/3 järvestä eikä vielä nypyn nyppyä. Lunta oli jäällä kolmisen senttiä, voi olla että sekin oli vienyt kalojen ottihalut. Vesi oli sen verran ruskeaa, että pilkki näkyi ehkä 30cm syvyyteen saakka.

Ajattelin, että kairailen vielä loppuosan järvestä ja sitten luovutan jos kalahavaintoja ei tule. No sitten tietysti reiästä nousi päivän ensimmäinen ahven. Kello näytti 20 yli 11, ja kymmeneltä olin aloittanut. Kala tuli tosin morrilla kun olin hetki sitten luovuttanut värikoukulla yrittämisen. Muutama tyhjä reikä jälleen tuon jälkeen, jonka jälkeen ylös nousi päivän suurimmaksi jäänyt ahven. Ei sekään ollut kuin vähän yli 100g.

Tuon jälkeen koitin aamullisia "tyhjiä" reikiä, ja kas kummaa sain 5-6 reiästä peräkkäin kaloja. Useasta reiästä myös samalla värikoukulla, jolla en aamulla saanut mitään. Ei yksinkertaisesti syönyt kala vielä aamulla. Taitaa olla tuo pikkujärvi sen verran horroksessa pienen lumikerroksen myötä.

Kairailin vielä uusia reikiä parisenkymmentä, mutta en löytänyt niistä juuri mitään. Parhaiksi osoittautuivat nämä heti aamulla ensimmäiseksi kairaamani reiät. Parhaasta reiästä nousi yhteensä yli 10 ahventa, kun kävin tuolla reiällä monta kertaa. Särjet tosin olivat myös kiusana ja niitä tuli samasta reiästä lähes 10.

Ahvenet olivat kooltaan vieläkin säälittävämmän kokoisia kuin eilen, nyt oli pienimmät ahvenet ehkä 5cm mittaisia. Kappaleita muutenkin tuli varmaan likemmäs 100, mutta yhteispaino jäi noin kilon paikkeille ahvensaaliilla.

Kotiin ajellessani kävin vielä Liukuslahden rannassa tarkoituksenani katsoa jäätilannetta. Joku oli kuitenkin nähnyt tuon vaivan jo puolestani ja kävellyt monta sataa metriä ja tehnyt parisenkymmentä reikää. Ja tietysti pilkkinyt niistä. Huomenna menen itse kokeilemaan Liukuslahtea. Jos huomenna vaikka tulisi kauden ensimmäinen yli 2kg saalis. Siinä tavoitetta huomiselle.

Maisemia pikkujärveltä. Sen verran "trikkikuva", että suurin osa tästä järvestä oli mökkien ympäröimää.

Lunta oli jäällä korkeintaan 3cm, jäätä taas noin 9-13cm. Vähän koitin potkia valoa kaloille...

Tässäpä kokonaissaalis, en ihan kunnolla saanut edes astian pohjaa piiloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti