maanantai 20. helmikuuta 2012

Hupipilkinnän merkeissä

Lauantaina tuli taas käytyä Roismalanlahdella hupipilkillä. Tuli oltua melkein hämärästä hämärään, mutta ahvenilla oli aika tehokkaasti suu kiinni koko päivän. Yksittäisten ahvenien keräilyä oli oikeastaan koko päivä. Sen verran sai kuitenkin ruokakaloja kasaan että 37 isointa ahventa painoivat aika tasan 4 kiloa.
Merkittävin tapahtuma lauantaina oli kuitenkin 2,12kg hauki, joka parin minuutin väsyttelyn jälkeen tuli ylös morrilla 0.14 siimoilla.

2,12kg hauki morrilla
Sunnuntaina ei pitäny pilkille mennä ollenkaan ennustetun lumimyrskyn johdosta mutta eipä tuo sää myrskyisältä näyttänyt niin kävin kuitenkin Nokian Piikkilänjärvellä pilkillä puolen päivän aikaan. Syönti oli odotetun heikkoa näinkin pienellä järvellä, varsinkin kun lunta oli juuri tullut reippaasti. Vieläkin ihmettelen että tuli edes tuonne lähdettyä. Ylös kuitenkin 360g ahven ja pari muuta yli 150g. Jotain kertoo syönnistä se, että kappaleita kertyi 13kpl.

Maanantaina käväisin Vanajavedellä ensimmäistä kertaa tänä talvena. Kala söi varsin rajusti, sillä lyhyen session päätteeksi repussa oli 161kpl ahvenia. Valtaosa oli 15-grammaista, mutta muutama isompikin osui sekaan, 410g ja 340g suurimpina.

Päällä 410g ja 340g ahvenet


Ensi viikonloppuna onkin edessä Päijänteen kilpailu lauantaina ja Vanajan Kuhamajan kisa sunnuntaina. Näin kuiva kausi saa päätöksen kun kisoista alkaakin yhtäkkiä olemaan tarjontaa. Eipä taida kisatonta viikonloppua enää tänä talvena olla. Harmittaa vaan toisaalta kun keväällä menee välillä 4-5 kisaakin samalle päivälle päällekkäin mihin haluiaisin mennä, kun taas tammi-helmikuussa on saanut kisoja hakemalla etsiä eikä siltikään oikein löydy.

Päijänteellä ei ole ikinä tullut käytyä edes pilkillä joten odotuksia ei hirveästi sen suhteen ole. Käsittääkseni siellä on syvällä kalaa, mutta taidan ainakin aluksi koittaa löytyykö sitä matalasta. Vähän kaikenlaiset välineet joutuu varmaan mukaan ottamaan. Vanajalla viime talvena samassa kisassa sijoituin toiseksi 13,7 kilolla, vaikka koko ensimmäinen tunti oli täysin kalaton. Ehkäpä tästä pystyy nyt parantamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti